Lauantaina 16.8 siis käytiin 29. Nuorten Jukola Kankaanpäässä ja meidän kannalta tulos oli murskaava; nimittäin pyrintö voitti yli 5min erolla hooässään ja sen lisäksi kolme pyrinnön joukkuetta yhdeksän parhaan joukossa!!! No joo, kyllähän sitä hieman osattiin odottaa, sillä kuten ungiin, myös nujuun valmistauduttiin todella hyvin, mutta kyllä tulos silti yllätti ainakin itseni.
Mua kyrsi aivan sairaasti, kun kuulin Vilin päässeen edelleni kakkosjoukkueeseen ilman mitään näyttöä tai järkevää syytä - ainakin mielestäni. Näin jälkeenpäin ajateltuna onneksi pidin kuitenkin mölyt mahassa ja nielin paikkani kolmosjoukkueen ankkurina; kun oli tiedossa, että kolmosjoukkuekin on tasokas ja taistelee parhaan 3joukkueen tittelistä(jota ei sitten edes jaettu):
Sit itse asiaan vihdoin. Näin viesti meni: Eka osuus starttasi ollessani syömässä Järvisen Pitkäsen ja Ojanahon kanssa, joten harmillisesti lähtö jäi näkemättä. Ei se kuitenkaan haitannut, sillä näin kun aloittaja Juha Lilja tuli hyvissä asemissa n.3min kärkeä perässä. 2.osuudella Vesterisen Arttu tykitti osuutensa 9.nopeimman ajan ja nosti meidät(tp3!) kymmenenneksi. Kolmannella osuudella Ida Jussila teki vakuuttavaa jälkeä ja nosti neljä sijaa ja toi meidät näin ollen kuudentena vaihtoon lähettäen Lasse Viilon matkaan. Laspalla ei kauaa nokka tuhissut, kun pyrinnön värit saapui toiseksi parhaana pyrinnön joukkueena vaihtoon sijalla 4 johtavaa pyrintö ykköstä perässä 6:29min. Vitososuudella viestiä vei Lotta Välkki, joka toi joukkueen vaihtoon seitsemäntenä 7:57 kärjestä. Toiseksi viimeisen osuuden juoksi Sonja Julkunen käyden tiukkaa taistelua pyrinnön kakkosjoukkueen kanssa, jonka Sonja kuitenkin voitti ja petasi mulle hyvän paikan Parman perässä hieman ennen Viliä ja Hikiä. Mua jänskätti ennen lähtöä niin pirusti, ettei meinannu kenkiä saada jalkaan ja asiaa pahensi vielä se, että mut määrättiin GPS jonoon joukkueen hyvien juoksujen ansiosta. Koin kauhun hetkiä, kun järjestäjät pukivat gepsin selkään ja päästivät verryalueelle. Onneks jännitys hävisi - ainakin melkein - kun sain kartan käteen ja sit vaan mentiin eikä meinattu, ehkä paikoin liiankin huolimattomasti, sillä ykköselle pummasin 20s ja neloselle tyhmän kierron takia 2min. Nelosen jälkeen luulin jo pelin menneen ja ajattelin pyrintö 2:n, parman ja hikin karanneen, joten rauhotuin ja keskityin vaan eteneen mahdollisimman hyvin. Se toimi ja muut teki myös virheitä, josta johtuen sain letkan kiinni ja sit sain hengähtää leppoisassa vauhdissa ja lukea seuraavia välejä ennakkoon. Sitten se ilo päättyikin ja varsinainen riemu vasta alkoi: kympille mentäessä kuulin takaa hermostuneita huutoja siitä, että rasti olisi enemmän oikealla. Aluksi menin hämilleni ja pysähdyin tarkistaan, jolloin sain ojien mutkasta kiinni ja hetken päästä näin rastin. Ilmeisesti muut eivät nähneet ja/tai kävivät väärällä hajonnalla, mutta pääsin kuitenkin hikin Eemeli Suomisen kanssa karkuun ja jolkoteltiin sitten pari väliä kahdestaan, tosin itsellä tossu painoi joten tiellä sai juosta tosissaan, ettei jäänyt. Lopussa Suominen sai pienen etumatkan jalalla ja virheeni ansiosta, mutta sain toisenkin huolen aiheen vilkaistuani taakse juuri ennen loppusuoraa. Parman Heinonen oli ajanu mut kiinni ja lähestyi hullua vauhtia 50 metrin päässä. Säikähdin pahanpäiväisesti ja kiristin vauhtia ja luojan kiitos vikan rastin leimaus osui nappiin ja tiukan loppukiritaiston päätteeksi totesin voittaneeni parin sekunnin erolla parmaan.
