tiistai 19. elokuuta 2014

Loppukauden mietteitä

Ei luotto omaan kuntoon ole kohdallaan niin piti käydä radalla testaan. Kyseessä oli siis AV-ratatesti ja matkana 5000m. Elämäni toinen kerta kyseisellä matkalla, vaikka oikeastaan ekaa kertaa ei voi laskea, koska keskeytin kahen tonnin jälkeen syystä, jota en enää muista. Samalla tuli myös tehtyä kolmen tonnin uus enkka 10:58, vaikka edellinen onkin parin vuoden takaa. Aika oli siis 18:17 ja olen tämän kauden rapakuntoon nähden tyytyväinen, mutta kyllähän tuosta pitää semmoset 1:20 raapaista ainakin pois ens kaudelle, jos meinaan edes plaketista taistella SM-kisoissa. 
          Se siitä juoksusta sitten ja ajatukset kohti seuraavia kisoja, joista tarkalleen ottaen KLL on seuraava. Maastohan on naurettavan pieni läntti keskellä asutusta ja sisäpiiritiedon mukaan karseaa puskaa, kuulemma jopa pahempaa kuin Hämeessä yleensä. Mutta onneksi se on kaikille sama. Itse olen aikeissa osallistua myös "keskarille" ja viestiin ja odotukset on korkeella. Luvassa on tasokasta menoa ja eiköhän ennakkosuosikit pidä tänäkin vuonna paikkansa. 
          KLL:n jälkeen on luvassa SM-pitkä, joka ton kauden pääkisani ja odotukset on korkeella. Potentiaalia huonoista RATAjuoksu tuloksista huolimatta löytyy(esimerkkinä suunto games 2.päivä, josta en ookaan jauhanu tarpeeks:). Tavoite on yltää omaan maksimiin, jos en onnistu, olen kyllä pettynyt ja voin todeta tän kauden panostuksen olevan ohi ja alkaa täysillä reenata ensvuotta varten. Pitkien jälkeen onkin enää SM-sprintti ja -viesti, jotka on viimeiset kisat, johon valmistaudun kunnolla(ellen ryssi sm pitkiä ja siten lopeta siihen). SM-yön ja mahdollisen epitkän otan reeninä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti